Tehtävänä huomisen arki: Profetoimista vai maalaisjärkeilyä?

Tarinoita menneistä ajoista ovat ihmiset kertoneet toisilleen kautta aikojen. Kalliomaalaukset, runonlaulajat ja kansalliskirjailijat ovat välittäneet viisautta siitä, miten ennen elettiin. Mutta kuinka kertoa tulevaisuudesta? Tuleva on kätkettyä, tuntematonta. Tulevaan kurkistaviin ennustajiin ja profeettoihin liitetään henkimaailmojen voimat. Tulevaisuudentutkimus puolestaan sisältää ajatuksen, että tulevaisuus rakentuu tämän päivän päätöksistä ja teoista. 

Rantasalmen kirkonkylän kehittämisprojektissa on kyse tulevaisuuteen katsomisesta ja tulevaisuutta rakentavien päätösten tekemisestä. Millainen tarina kirjoitetaan Rantasalmesta vuonna 2035? Intoudu tai ärsyynny alla olevasta tarinasta, kirjoita omasi ja jaa se muille!

Omatoimieläjät ja arjen toimintakyky

”Pieni savolainen kunta on luisumassa kurjuuteen. Väestö vanhenee, työikäiset muuttavat pois, työpaikat vähenevät, julkisia palveluita supistetaan ja yksityiset palvelut vetäytyvät alueelta kulutuksen vähenemisen myötä. Kunnan rahakirstu on tyhjä ja velkaa suunnattomasti. Kunnan omistamat rakennukset kaipaisivat perusteellista kunnostusta, kirkonkylän tiet routavaurioista kuopallaan, uudet energiamääräykset vaativat katuvalaistuksen uusimista, mutta rahan puutteen takia kunnan on jäätävä pimeään.

Väestöennusteet huutavat väestön yhä vähenevän: vuonna 2020 kuntaan syntyy enää 15 lasta, kuolleita arvioidaan olevan 86. Kuntarakenneuudistus vaatii taantuvia kuntia yhdistymään ja miettimään peruspalvelujen uudelleen järjestämistä. Kunnan päättäjät ja kuntalaiset eivät suostu näkemään väistämätöntä: elämä taantuvassa maaseutukunnassa ei voi jatkua totutun kaltaisena. Maailma on totaalisen muuttunut. Rahaa ja valmiiksi pureskeltuja aterioita on turha odottaa ylhäältä annettuina: kuntalaisten on rakennettava tulevaisuutensa itse ja yhteistyössä tai kunta pyyhkiytyy pois Suomen kartalta.

Tulevaisuuden tekemiseen tarvitaan kuntalaisia. Heillä on tietoa ja ymmärrystä siitä, miten oman kotipitäjän asiat voidaan uudelleen järjestää muuttuneessa maailmassa selviämiseen. Nyt ei haeta kasvua, vaan pikku hiljaa hiljentyvän kylänraitin toimintakykyisenä pitämistä. Että arki olisi hyvää ja vähilläkin resursseilla voidaan arvokkaasti huolehtia kunnan vanhuksista ja muista, jotka apua tarvitsevat.

Jotta kunta voi selviytyä, pitää kuntalaisten herätä. Avuksi tarjotaan vuorovaikutteista suunnittelua, jonka tuloksena on kuntalaisten yhdessä päättämä kehityssuunta. Satsataanko rantatontteihin, vai kunnostetaanko kirkonkylän tyhjillään olevista rakennuksista viihtyisiä ja toimivia koteja. Houkutellaanko kunnan herkille rannoille vesiskoottereilla pörrääviä turisteja vai tehdäänkö yhteisellä päätöksellä kirkonkylän laitaman rannoista luonnonsuojelualueita.

Maaseutuasujalta edellytetään kykyä omatoimielämään. Maaseudulle kuuluu ajatus omasta reviiristä ja oikeus vetäytyä yhteiskunnasta. Silti ihminen on laumaeläin. Jossain elämänsä vaiheessa jokainen tarvitsee muita ihmisiä johonkin. Siksi on syntynyt kyliä ja taajamia ihmisten elinympäristöksi. Nyt kirkonkylät tarvitsevat näiden itsellisten omatoimieläjien kykyä vuorovaikutukseen toistensa kanssa ja ratkaisemaan kylää uhkaavat ongelmat.”