Asuintalojen uusiokäytössä piilevää potentiaalia?

Kari Hotakaisen romaanissa Juoksuhaudantie kirjan päähenkilö, Matti Virtanen, haluaa antaa perheelleen unelmien kodin rintamamiestalosta. Virtanen on kuitenkin tavallinen työläinen, jolta pilviin karannut asuntojenhinnoittelu on viedä mahdollisuuden unelmansa toteuttamiseen. Osan kauppahinnasta Virtanen päätyy korvaamaan seuraavanlaisella ehdotuksella: ”Ostaja sitoutuu seuraavaan: myyjä Taisto Oksanen saa asua talossaan elämänsä loppuun saakka. Hänen huoneensa sijaitsee yläkerrassa, entisessä pojan huoneessa. Ostaja sitoutuu laittamaan Oksaselle kaksi lämmintä ateriaa päivässä vuoden jokaisena päivänä. Oksaselle on talossa muutoinkin samat oikeudet kuin ostajalla ja hänen perheellään.”

Romaanissa Virtasen haave kariutui vuorovaikutteisuuden laiminlyöntiin ja vallitsevan, yleisesti tunnetun talokauppanormiston ulkopuolelle menemisen takia. Silti Virtasen ehdotukseen sisältyy mielestäni kaksi asiaa, joita voisi taantuvassa kunnassa kokeilla. Maapolitiikalla, yleistä ajattelumallia ravistelemalla ja rakennuskorjaamisen vaihtoehtoja etsivällä suunnittelulla voitaisiin löytää keinoja jo tyhjilleen jääneiden tai ”vajaakäyttöisten” asuntojen sukupolvenvaihdoksiin sekä uudenlaisiin rinnakkaiselämisen tapoihin. Tällä tarkoitan kunnassa olevien asuintalojen uusiokäyttöön saamista jo siinä vaiheessa, kun se olisi monella tavalla hyödyllisintä. Nuoremmat kunnassa asuvat tai juurilleen paluusta haaveilevat voisivat löytää kodin jo olemassa olevista taloista, eikä painetta uudisrakentamiseen ja taajamaa laajentaviin asuinalueisiin syntyisi. 

Talojen edelliselle sukupolvelle, vanhuksille, jotka usein ovat myös talon alkuperäisiä asukkaita, ehdotus asuintalojen uusiokäyttöön saamista voi tuntua hävyttömältä kodista pois ajamiselta. Mutta tässäkin asiassa voi helpottaa sen tiedostaminen, että muutos kuuluu elämään. Jossain vaiheessa vanhat asukkaat alkavat tarvita apua talon ylläpidossa ja omasta arjesta selviytymisestä. Usein heikkokuntoisten vanhuksien kotona asuminen tarkoittaa monipuolisia kotihoidon ja -sairaanhoidon palveluja. Rakennukselle heikkokuntoisten kotona asuminen aiheuttaa useita muutostöitä, jotka muuttavat rakennuksen alkuperäistä olemusta. Tosin samaan vanhan talon ”turmelemiseen” pystyvät kyllä uudenkin sukupolven edustajat, mikäli ei haluta korjausrakentaa vanhaa kunnioittaen.

Asuintalojen uusiokäyttöön saaminen siis sisältää suuria tunteita ja siinä astutaan yksilön oikeuksien alueelle. En tarkoita, että ketään pitäisi pakottaa asuintalon uusiokäyttöön, mutta asiasta tulisi voida keskustella avoimin mielin. Mielestäni asuintalojen uusiokäytössä on sellaista piilevää mahdollisuutta, jota ei taantuvan kunnan maankäytön suunnittelussa tule ohittaa. Asuintalojen uusiokäytöllä voidaan löytyy ratkaisuja vanhusten- ja lastenhoidon järjestämisen haasteisiin taantuvassa kunnassa samalla kun ylläpidetään kunnan ”juurevuutta” ja säilytetään kulttuuriympäristöä elävänä.

Ns. Uusi asuminen nähdään maaseutualueiden tulevaisuuden mahdollisuutena. Uudella asumisella tarkoitetaan teema-asumista, yhteisöasumista, yhä pidentyvää mökkeilyä ja eläkepäivien maaseutuasumista. Lisäksi on väläytelty kasvavan terveystietouden sekä puhtaaseen ja aitoon ruokaan liittyvien elämäntyylien positiivisista mahdollisuuksista maaseutuasumisessa.

Uuden asumisen ideoita on helppo lähteä kehittämään eteenpäin ja pohtia, miten ne ovat toteutettavissa käytännössä. Ideoiden käytäntöön vienti ei sitten olekaan aivan vaivatonta. Asiat voivat olla teknisesti yksinkertaisesti toteutettavissa, mutta uusien ideoiden testaamisen suurin haaste muodostuu ihmisten asenteista. Yhteisöllisyyden noususta puhutaan paljon. Silti tiedostetaan, että ihmisten oman reviirin ja itsellisyyden tarve on suuri. Mutta aina kannattaa yrittää. Uusi asuminen voi esimerkiksi tarkoittaa lainaamisen, yhteisomistajuuden sekä ”vähemmän on enemmän” -ajattelun lisääntymistä. Jos uuden asumisen tarjoamat mahdollisuuden taantuvan kunnan kehittämisessä nähdään merkittäviksi ja tavoiteltaviksi, tulee uudet ideat myydä ihmisille.