Rantasalmen kunta käynnisti tammikuussa
2014 kuntakeskuksen yleiskaavoitustyön kirkonkylän
uusiutumispotentiaaliselvityksellä, eli kirkonkylän kehittämisprojektilla.
Uusiutumispotentiaalin selvittämisen lisäksi projektin tavoitteena oli parantaa
kunnan ja kuntalaisten suunnitteluvalmiutta kirkonkylän kokonaisvaltaiselle,
pitkäjänteiselle ja päämäärätietoiselle kehittämistyölle.
Kirkonkylien
kehittämisprojekteja on meneillään tai käynnistymässä Etelä-Savossa useita. Kirkonkylien kehittäminen
on osoittautunut haasteelliseksi tehtäväksi. Kokemusten mukaan kirkonkylän
kehittäminen on usein aluksi enemmän yhteisön kehittämistä. Ensin on siis
panostettava kunnan, asukkaiden ja yrittäjien yhteistyön ja yhteisen suunnittelun
kehittämiseen, vasta sen jälkeen tulevat rakennetun ympäristön ja tapahtumien kehittämiseen
liittyvät toimet.
Kirkonkylien
kehittäminen voi tapahtua vain siihen suuntaan, johon siellä asuvat ja toimivat
ihmiset sekä yritykset haluavat sitä yhdessä kehittää. Ja oma tekeminen
ratkaisee lopulta tulokset. Siksi alussa kannatta panostaa suunnitteluvalmiuden, oikean
suunnitteluotteen ja yhteisen suunnittelun toimintamallin selvittämiseen ja
juurruttamiseen.
Rantasalmen kirkonkylän kehittämisprojektin
tulokset osoittavat hyvin Rantasalmen kirkonkylän kompaktin luonteen ja samalla
suunnittelutarpeet. Yleiskaavoitustyötä varten kaavoitustarpeita on
tarkasteltava riittävän kokonaisvaltaisesti ja ennakoiden. Kirkonkylän kehittämisprojektin
tulokset palvelevat myös kirkonkylän toiminnallista kehittämistä ja
elinvoimaisuuden turvaamista.
Huhti- ja toukokuun aikana rantasalmelaisilla
oli mahdollisuus tutustua yhdeksään kirkonkylän uusiutumiseen tähtäävään kehittämisehdotukseen
ja niihin liittyviin teemakarttoihin. Kehittämisehdotuksia ja teemakarttoja
esiteltiin Suuressa Kirkonkylä Foorumissa Oskarin pönttöpäivän yhteydessä,
Rantasalmen Lehden teemanumerossa sekä kirjastolla ja projektin blogissa
www.uusiutuvarantasalmi.blogspot.com. Hillot purkkiin – pelin kautta kuntalaiset
saivat äänestää mielestään parhaita kehittämisehdotuksia. 80 rantasalmelaista
tarttuikin mahdollisuuteen ja laittoi Hillot purkkiin. Kolme eniten kannatusta
saanutta kehittämisehdotusta ovat: A3 Keskustan investointi- ja toimitilahanke,
C2 Tapahtumatori ja kirkonkylän kansalaistoiminnan vahvistaminen ja A2
Moninainen yrittäjyys.
Selvityksen mukaiset yhteisen
suunnittelun valinnat ja tulokset muodostavat hyvän perustan jatkotyölle.
Kirkonkylän kehittämistyö jää kuitenkin kesken, jollei nyt projektin päättyessä
löydy aktiiveja paikallisia toimijoita, hillonkeittäjiä. Seuraavaksi Rantasalmen
kirkonkylässä tulee käydä laajaa kansalaiskeskustelua kirkonkylän kehittämisen
yhteisestä tahtotilasta ja yhteisen toimintamallin osalta. Rantasalmen
kirkonkylän kehittämisprojektin päätöstilaisuus, Suuri Kirkonkylä Foorumi2 on
oiva paikka sopia kehittämistyön seuraavista askelista. Paikalle odotetaan
laajaa edustusta kunnan päättäjistä, yrittäjistä, yhdistyksistä ja etenkin
rantasalmelaisista asukkaista. Ryhdy sinäkin hillonkeittäjäksi ja tule
paikalle!
Suuri
Kirkonkylä Foorumi2 pidetään maanantaina 9.6.2014 klo 18 luontokeskus
Oskarissa.
Tilaisuus
on kaikille avoin. Tervetuloa!